Olen kuvataiteilija ja arkkitehti. Olen työskennellyt monella taiteen alueella. Kylmiin vesiin minut vei kipu. Hoitovasteen lisäksi vesi antoi enemmän: lumotun maailman, missä koko olemassaolon aistimus on erilaista kuin ilmakehässä. Veteen sulautumisen haluni vuoksi minulla ei veden alla työskennellessäni ole muuta kuin snorkkeli, maski ja kevyt kamera. En kuvatessani koskaan käytä muuta kuin luonnonvaloa. Kylmän veden tiivis syleily rauhoittaa hermostoa, samoin vedenpinnan äänivallin luoma täydellinen hiljaisuus. Koen etuoikeutena sen, että olen taiteeni kautta saanut tuoda kaikille suomalaisille niin tuttua, mutta pinnan alta useimmille tuntematonta järvimaisemaa kaiken kansan nähtäväksi.

Vedenalaistaiteessani näkyy tanssijan taustani. Näen lumpeiden elämänvaiheet tanssillisina kohtauksina – klassisesta baletista japanilaiseen butoh-tanssiin, jossa yhtyvät äärimmäinen herkkyys ja raju voima. Kauneus ilman syvyyttä ei taiteilijana minua kiinnosta. Veden pinnalla kukkivat lumpeet ovat kaikki toistensa näköisiä. Minulle ne ovat kuin viittoja, mistä kannattaa sukeltaa läpi veden kalvon. Pinnan alla lumme näyttäytyy aina yksilöllisenä – herkkänä ja hauraana, mutta myös villinä, rajuna ja rujona.

Koska veden pinta on kaksoispeili, vedenalainen maailma peilautuu järven alapuoliseen pintaan. Tässä kaksoispeilissä kohtaavat (toisiaan näkemättä) järven menneisyyden ja nykyhetken kuvat. Järven pohja on metsän muisti, sen historian erehtymätön arkisto. Ilmatilassa heijastuva kuva rikkoutuu tuulen muotoillessa veden pintaa. Veden pinnanalaisessa peilissä kuva ei sen sijaan rikkoudu, vaan laineet vääntelevät sitä kuin alitajunnan kuvaa. Kirkkaissa vesissä lumpeen kukka avautuu jo veden alla, lähellä pintaa. Teossarjassa Veden peili aurinko paistaa kukan sisukseen, joka kuitenkin näyttäytyy vain peilikuvansa kautta.

 

Kuvat siemeniään ampuvista lumpeista ovat kasvitieteellinen sensaatio*. Lumpeen biologian tietämyksessä on aukkoja arvovaltaisimmissakin kasvitieteellisissä julkaisuissa. Ennen valokuvieni evidenssiä ei ole tiedetty, että lumpeen hedelmä on räjähtävä kota. Koska vain kukkivat kasvit tuottavat hedelmiä, ja koska lumpeen sukupuu on maailmanhistorian vanhimpia kukkijoita (n. 120 miljoonaa vuotta), nimesin tämän teossarjan Arkkihedelmäksi. Niissä on samanaikaisesti esillä kukan kuolema ja uuden elämän syntymä, kun lumme viimeisillä voimillaan ampuu veteen satoja punaisia siemeniä.

Kokonaisuuteen kuuluu myös kirjan muotoinen taideteos Veden horisontit. Sen kansien välissä on 15 vuoden työni metsäjärvien pinnan alla. Kirja kuuluu Suomen kirjataiteen komitean Vuoden 2025 kauneimmat -kokoelmaan.

Ulla-Maija Alanen

www.alanenart.net

@ullamaijaalanen

* kasvitieteilijä Ilpo Kuokka