Mari Pirkkanen

Omakuva Pirkkanen

Mari Pirkkasen keraaminen ampiaisen valepesä Ampiainen, ystävä ja vihollinen on suunniteltu ja valmistettu hunajapääkaupungissa Akaassa.
Tuote on valmistettu käsin dreijaamalla harmaasta savesta ontoksi pyöreäksi pesäksi. Jokainen yksilö on uniikki, hieman eri kokoinen ja muotoinen. Keramiikkapolton jälkeen tuote korkitetaan ekologisesti ruuvikiinnityksin luonnonkorkilla.
Valepesän käyttötarkoituksena on ampiaisten karkottaminen ihmisten asumuksista, torjua ampiaisten pesät alueilta, joihin niitä ei haluta. Tuotteen voi luokitella hyöty- ja taidekeraamiikaksi.
Uskotaan, että reviiritietoinen ampiainen ei tule pesimään toisen reviirille. Tiedetään, että ampiaiset ovat todella tarkkoja reviireistään ja pysyvät poissa nähdessään toisten ampiaisten pesän. Ampiaiset tappavat toisensa, mikäli vieras ampiainen lentää liian lähelle toista pesää.

Teoksella estetään tärkeän pölyttäjän pesintä paikoissa, joissa ihmiset asuvat, työskentelevät tai muuten viettävät aikaansa. Näin vältetään ampiaisten läsnäoloa ihmisten elinpiirissä ja niiden mahdollisen piston aiheuttamia allergisia vaikutuksia, jotka pahimmillaan ovat hengenvaarallisia.

Pesän kiinnittäminen kattorakennelmiin on helppoa; poranterällä tehdään reikä kiinnitysalustaan, pesä kiinnitetään varovasti ruuvaamalla asennettuun proppuun.

Teos sai Uutuustuote palkinnon Suomen kädentaidot messuilla Tampereella 2017.